Katin hunteerauksia

7 minutes reading time (1323 words)

Ujo plokkari

 
Molen monta vuotta hunteerannu, mikä asia minua vois kiinnostaa niin kovasti, että oottaisin innola työpäivän loppumista, että pääsis sitä kiinnostavvaa asiaa tekheen. Jokku tykkäävä käsitöistä ja oottava sormet syyhyten, koska pääsevä jatkahmaan tikkurin tekoa ja joilaki on fitnesharrastus eli muu reenaus. Mie olen ootellu ja hunteerannu, että kyllä se vielä jonaki päivänä loksahtaa mullaki palaset kohihleen ja mieki löyän jotaki innostavaa touhuamista. Töitten jälkhiin mie ruukasin tulla kotia ja istuin Facebookissa pellaamassa kompiaisipeliä. Mie olin kaikkia Facebookkikavereitaki niin paljon eelä pelissä, että sain ylhäsessä yksinäisyyessä yhistellä kompiaisia ja se se vasta oli tylsää. Nyt minusta tuntuu, että nyt molen sen innostavan asian löytäny. Annasta ko mie kerron.
 
Molin kameran kansen kuvvammassa ko tyär tansasi lukion vanhojentansissa ja mie ostin vasitun kamerajalustanki sitä vasten. Onneksi ostin, ko käet tärisi siittä jännityksestä, että pyssyykö sillä kläninki päälä, jos vaikka joku torsilo astuu helmale ja tyär pian lankeaa. Tansit meni onneksi hyvin. Kläninki pysy ehjänä eikä etes hieraantunu. Mie kuvasin koko tansin videolle ja kotona muokkasin elikkä editoin sen tietokonheela ja laitoin YouTubhiin, että muukki sukulaiset näkevä kuinka fiininä se sielä pyörähteli. Mie tietekki laitoin sen salhaiseksi videoksi ettei kaikin pääse sitä vahtaahmaan. Net vain, kelle molen antanu linkin. Mie tykästyin siihen videokuvvaamisseen ja muokkaamisseen niin paljon, että mie päätin alkaa kuvvaahmaan videoita enemmänki.
 
Ameriikassa jokku pittää videoplokia elikkä vlokia YouTubissa, jonne net lattaa joka päivä videon eellisen päivän touhuista. Se on niinkö tositeeveetä ja ihmiset tykkäävä aivan mahottomasti. Jokku vlokkaajat aivan ellää sillä, että net kuvvaava ommaa elämää ja laittava sen nethiin. Niitten ei tartte ennää käyä töissäkhään, mutta kyllä se varmana työstä käypi, ko joutuva kulkehmaan, kahat kätheen, kamera kansen ja yömyöhhään muokkaava videopätkia ja lattaava ne YouTubhiin. Ja ne joutuva olheen arvostelun alasenna yhäkseen. Ei sole poka helppoa rahhaa sekhään. Net kävelevä raitilaki käsi ojossa kameran kansen, kuvvaava itteä ja poriseva samala. Monikhaan amerikkalainen ei ennää jää toljottahmaan, ko non jo tottuhneet näkehmään sitä.
 
YouTube on ollu nyt 10 vuotta olemassa ja tunnetuimmat vlokkaajat ovva videoihneet ommaa elämäänsä melkein alusta saakka ja niilon miljoonia seuraajia. Yksiki YouTuberi pääsi Guinessin ennätystenkirhjaan ko son jo vlokannu 7 vuotta putkeen, eikä sillä ollu jääny yksikhään päivä välistä. Ja aatelkaa, sillon senthään aivoissa kasvi, jota on parhiinkhi kerthaan leikattu. Se kuasi leikkauspöyäläki ko sitä piethiin herreihlä aivoleikkauksen aikana. Voittas tet kuvitella! No silloin, ko se joutu olheen lasaretissa, sen vaimo latasi videoita YouTubheen. Ei sunkhaan se itte jaksanu, ko soli poikki sen leikkauksen jälkhiin. Ja aivan tavallisia net vlokien tekijät on, perhheellisiä ihmisiä. Elävä aivan tavallista ja tylsää arkielämää. 
 
Mie en kuitenkhaan halunnu omasta jokapäiväsestä elämästä alkaa kuvvaahmaan videoita eikä minun tavote ole että mie elättäsin itteni niilä. Ei veikkostenhenki! Minusta on vain mukava tehhä videoita ja näyttää miten mie tehen erilaisia värkkäyksiä. Kläpit sano, että heistä ei saa sitte näkyä vilhaustakhaan kuvissa eikä videoissa. Ei siinä mithään, mie en ole ittekhään ommaa naamaa sielä kunnola näyttäny. Mie olen aina ollu vähän ujo, enkä ole tuonu itteä mitenhään julki. Mulla ei ole koskhaan ollu semmosta tarvetta. Ennemin mie saatan olla taka-alala ja kattoa ko muut on esilä. No, mie kuitenki aattelin herätellä minun vanhan plokin henkhiin ja laittaa sitä kautta videoita nähtäväksi ko pystyn sielä plokissa kirjottahmaan paremmin, mihin se video liittyy.
 
Plokkaaminen alkaa olla keski-ikästen naisten suosittu harrastus. Sielä on monta vaimoa, jokka kirjottellee milloin mistäki. On puutarhaplokia, muoti- ja kauneusplokia, sisustusplokia ja käsityöplokia. Mie en kuitenkhaan halunnu alkaa vain yhestä aihheesta sinne kirjothaan. Mie halusin laittaa sinne kaikenlaisia arkisia asioita. Molen sielä leiponu ja laittanu ruokaa, käyny luonnossa kuvvammassa ja videoittemassa. Molen värkkänny koristeita ja tehny tuunausjuttuja ja pihahommiaki. Siksi mie halusin antaa sen plokin nimeksikki "tavallista arkea".
 
Aluksi mie hunteerasin, että plokeja on jo niin paljon olemassa, että ei kethään kiinnosta tämmöset tyihänpäiväset asiat, mutta jos sitä ei käy ko äiti lukemassa, niin jääpähän ainaki ittele päiväkirjaksi. Saapii sitte 10 vuen päästä kattoa, että kylläpä molin alle nelikymppisennä ollu sutjakassa kunnossa. Son hyä välilä mennä plokhiin kattohmaan, että mites mie sen tehinkhään, jos unheutan vaikka piirakkaresähtin. Alkhuun mie jännitin jutun julkasemista niin paljon, että piti painaa julkasunappiaki silmät kiini, vaikka en mie tiä minkä takia. Enhän mie sielä kuitenkhaan julkase mithään tähellistä eli henkilökohtasta. Amerikassa jokku vlokkaajat ottava kameran hyysikhäänki, ko net pesevä hamphaita.
 
Tämä plokkaaminen on muuttanu minun elämää paljon aktiivisemmaksi ko soli ennen. Mie en ole, kolhmeen kuuhun, pelannu ainuttakhaan kertaa Facobookin pelejä, ko mie olen niin innostunu tästä hommasta. Mie en vois kuvitellakhaan, että mie menisin takassi pellaahmaan, ko siittä ei ole ennää mithään iloa. Pelkkää ajan hukkaa.
Mie puhkun joinaki päivinä niin paljon intoa, että perhettä vähän hymmyilyttää minun värkkäykset ja videoimiset. Mieski kyssyy välilä, että "mitäs sie nyt tehet?", ko mie olen levittäytyny liimapyssyn tai maalin ja pänselin kansen pirtin laattialle ko siinä on niin hyä valo videokuvvaamisseen.
 
  
 
Nyt tullee nostettua perse toolista ja lähettyä kameran kansen vaikka luonthoon kävelylle ottahmaan kuvia kauhniista kukista ja maisemista ja nauttia samala raitista ilmaa. Enkä mie väitä, etteikö sitä olis voinu tehhä jo aikasemminki, mutta nyt siihen on tullut erilainen into, ko voi suunnitella mielessä minkälaisen kuvakollaasin ja videon tekis bloghiin. Liikunta ja raitis ilma tullee siinä vähän niinkö kaupantekijäisiksi. Mukava sitten vuen päästä kattoa, samhoin aikoin, että kuinka pitkälä kevät etellisenä vuona oli ja onko itte kehittyny valokuvvaamisessa yhtään. Ja leipomisseenki on tullu aivan uus kulma, ko saa suunnitella ko mikäki ohjaaja, miten mie tekisin siittä semmosen mukavan videon, että muukki saa resähtin ja leivontaohjeen oikein videon kansen. Eihän se leipominen mitenkhään vaikeaa ole, mutta tiä vaikka joku uusavuton nuori sattuu vahingossa törmäähmään videhoon ja päättää yllättää ittensä ja leipassa jonku tortan. Niitä nuoria uusavuttomia ko pyörii tuola netissä yhäkseen. Mikhään paakari miien kuitenkhaan ole, ko aivan tavallinen perhheenäiti.
 
Mie olen hoksannu, että luohvuus aivan ko kasvaa ittestään ko sitä vähän ruokkii. Mulla putkahtellee päähän niin paljon uusia ideoita, että miien milhään malttas oottaa, että pääsen niitä totheuthaan. Välilä pittää yrittää toppuutella itteä, ettei kaikkia uusia asioita julkase kerrala, ko sitte ideat loppuu eikä seuraavalle viikole ole ennää mithään julkastavvaa. Mutta eipä ole kertaakhaan tarvinnu miettiä, että mistäs mie sitte tekisin plokhiin jutun. Jos loppuu ideat, niin en mie niitä vängälä ala keksihmään.
 
Sieltä saa kans mukavia plokikamraattia ko sielä on samanhenkistä porukkaa. Jokku pitävä oikein plokitappaamisia ja kokkootuva praataahmaan ja syöhmään ravintelhiin. Ja sisustusplokkaajat ruukaava kerrääntyä vuoroin toistensa huusholhein porisehmaan kommeitten mööpelien keskele ja juova nisukahvit.
 
 
Sitte yks päivä mie, visuna vaimona, värkkäsin itte hienon kattolampun ja hunteerasin teerevänä, että kyllä minun häätyy yrittää saaha se ihmisten tietosuutheen ko moni käentaitonen saattas innostua tekheen, yhteen laihin, ittelekki semmosen. Mie äkkäsin, että Facebookissa on yks ryhmä, jonne saa laittaa vinkkiä tee se itte -asioista. Ylläpitäjä oli monasti kehottanu ihmisiä lähethään vinkkiä, jos näkkee jotaki ideoita tai on itte tehnyt jotaki. Ja mie hunteerasin ja jahkasin, että kehtaankohan mie vinkata sille ylläpitäjälle siittä lampusta.
 
No mie rohkenin laittaa sille viestiä, ettei niiltä mene siutti, tämä hieno värkkäys. No, sehän riemastu ja laitto juuri varsin sen sinne Facebookkiryhmään. Mie heräsin nokosilta ja huomasin, että o´herrattu, ko kävijämäärä plokissa oli noussu aivan katastroohvaalisesti. Mitä mie, pössi, olin oikein menny tekehmään! Nyt ne kaikin näkevä, mitä muutaki molen touhunnu. Aivan mahoton trafiikki kävi koko ajan, että minua aivan vistotti, ko mollu tottunu semmosheen. Mulle tuli semmonen tunne, että aivan ko net olisiva olheet kaikin pyyristelemässä porthaila ja tunkemassa porstuhaan yhtä koska.
 
Kyllä mie siittä järkytyksestä sitte tokenin, ko alko tulla ihmisiltä hyyää pallautetta. Moni oli innostunu kokkeihleen lampun tekemistä ja kyselivvä tarkentavia lisäohjeita. No molin loppuviimein mielissään ko uskalsin laittaa vinkkiä. Eihän net olis muuten hoksahneet koko hommaa ja tuskin löytähneet omin päin minun plokhiin. Moni innostu niistä minun muistakin värkkäyksistä. Se ylläpitäjäki laitto jälkhin viestiä, että saa laittaa vain lissää vinkkiä ko pukkaa tulla uusia ideoita. Soli kans syynänny plokia ja vihjaili, että olis voinu jo aikasemminki ilmottaa hälle niistä minun tekemistä värkkäyksistä.
 
Mie olen aina pölänny, että mithään ne ihmiset aattelee. Molen jo onneksi oppinu tällä iälä poissa niistä ajatuksista. Häätyy vain hunteerata, ettei kaikkia tarttekhaan miellyttää ja sehän oliski aivan mahoton tehtävä. Samala rohkeus kasuaa ja uskaltaa kokkeila uusiaki asioita, niinkö vaikka tämän jutun kirjottamista.
 
1
Jos autot olis tietokonheita
Matkakertomus avartaa osa 2

Samanlaiset artikkelit

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
11.12.2018

CAPTCHA